Malawin Lilongwen lentokentällä on kuuma ja hikinen tunnelma ja noin kahdenkymmenen tunnin matkustus on tehnyt tehtävänsä. Näin tammikuun alussa Malawissa ja Sambiassa on meneillään sadekausi, mikä tarkoittaa kuumaa ja hyvin hiostavaa ilmaa, jonka kosteus on heti lentokentälle saapuessa käsin kosketeltavaa. Chipataan matkustaessa on järkevämpää lentää Lilongween kuin Sambian pääkaupunkiin Lusakaan, sillä sekä Lilongwe että määränpääni Chipata ovat hyvin lähellä maiden välistä rajaa. Kapsäkit saatuani ensimmäinen tehtäväni onkin hankkia jostain luotettava taksi Sambian rajalle. Ilmeisesti taksit ovat Malawissa – niin kuin Sambiassakin – suhteellisen luotettavia, mutta aina herättää hieman epäilyä, kun saapuu yksin kaikkien matkatavaroiden kanssa täysin uuteen ympäristöön. Varmuuden vuoksi kysyin turisti-infosta apua, josta minulle osoitettiin taksi ja hinta sovittiin etukäteen.
Taksimatka Lilongwesta Sambiaan oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ensi kosketukseni Afrikkaan. Tie itsessään oli suhteellisen hyväkuntoinen asfalttipinnoitettu, sillä se oli suuri valtatie, mutta varoa sai tienvarrella liikkuvia lukuisia kävelijöitä, pyöräilijöitä ja eläimiä, kuten koiria ja vuohia. Vähintään neljä kertaa oli matkan aikana tehtävä äkkijarrutus, sillä vuohi oli päässyt keskelle tietä. Poluksi tallattua tienreunaa pitkin kulkee naisia kantamassa suuria ruukkuja päänsä päällä, mukanaan usein vielä muita kantamuksia sekä vauva kantorepussa edessään. Hyvin pieniäkin lapsia kulkee yksin kouluun kävellen useita kilometrejä. Lapset käyttävät koulupukua kaikkina muina, paitsi yhtenä päivänä viikossa, keskiviikkoisin. Tämä siksi, että keskiviikkoisin usein vain yhdet koulupuvut omistavat perheet voivat pestä vaatteet. Ihanan käytännönläheistä!
Ne, jotka ovat varakkaita omistavat pyörän, mutta myös pyörää käytetään suurena työjuhtana; takariksalla mahtuu aivan uskomattoman korkea pino polttopuita, tai hyvin leveä kuljetus, jos oksia viedään leveästi. (Usein) miehet saattavat polkea hyvin pitkiä matkoja kantaen mukanaan todella suuria lasteja, joita viedään kyliin. Auto näkyy vain hyvin harvakseltaan, ja tulee enemmänkin huono omatunto kulkea autolla kun näkee että toiset paahtavat älyttömän suurten lastien kanssa jopa kymmeniä kilometrejä. Enää oma rinkkakaan ei vaikuta niin painavalta!
Aina välillä näkyy pieniä toreja tai marketteja, joissa myydään omalla palstalla viljeltyjä hedelmiä. Muuten maisema koostuu viljelmistä, joissa työskentelee kaikenikäisiä naisia, miehiä ja lapsia, tiilitaloja (itse poltetuista tiileistä tehtyjä) heinäkattoineen (heinäkerroksen alla on kuulemma kuitenkin pressu, ettei vesi pääse läpi ihan heti), ihmisiä istumassa maassa, tien varressa myymässä hedelmiään, sekä paljon kotieläimiä (lähinnä vuohia, koiria ja lehmiä), jotka kulkevat vapaana usein pelottavan lähellä tietä. Luonto on vehreää näin sadekaudella, mutta tiheitä metsiä ei näy paljon, ja ne jotka näkyvät olivat kuulemma istutettuja. On sinänsä hyvä asia, että hallitus on määrännyt metsiä istutettavaksi, sillä niitä hakataan todella paljon.
Jos autoja on vähän, niin on myös bensaa. Vaikka olin kuullut bensapulasta ennen tätä, oli hätkähdyttävä näky, kun bensa-asemalla näkyi suuri jono, jopa kymmeniä autoja vain odottamassa bensaa – jota saattaa hyvällä tuurilla saada kahden tunnin, huonommalla kahden päivän, päästä. Tänä aikana kuskit kuulemma ihan asuvat autossaan ja odottavat bensaa. Tämän pulan takia bensaa myydäänkin kalliilla hinnalla paljon pimeänä tai sitten haetaan Sambian puolelta, sillä Sambiassa on ilmeisesti kuitenkin parempi bensatilanne. Jos ei ole mahdollisuutta autotaksiin, hyvin paljon käytetty kulkuväline on myös pyörätaksit, joita ne, jotka eivät omista omaa pyörää käyttävät.
Vastoin omia ennakkoluulojani taksikuskini osoittautui hyvin luotettavaksi ja avuliaaksi. Hän kertoi minulle todella paljon mielenkiintoista tietoa, mitä ei pelkän matkailijan silmillä näe ja jo rahat saatuaan hän vielä tuli kanssani rajatoimistoon, soitti omasta kännykästään moneen kertaan minua rajalle vastaantuleville varmistaakseen, että varmasti pääsen perille ja minua ollaan hakemassa ja tähän kaikkeen meni kuitenkin yhteensä varmastikin melkein tunti aikaa!
Ensikosketukseni Afrikkaan on jo heti alkumetreillä ollut erittäin positiivinen ja mielenkiintoinen jo odotan innolla mitä tuleva tuo tullessaan. Pääsin turvallisesti perille, minua oltiin vastassa, tästä siis viiden kuukauden seikkailuni alkaa!
