Peheeni syömässä perinteistä sambialaista ateriaa
Uusi kotini on lähellä Chipatan keskustaa, paikalliseen tasoon katsottuna suhteellisen varakkaassa perheessä. Perheessä on monta lasta ja myös muu perhepiiri on hyvin laaja, vaikka kaikki eivät asukkaan saman katon alla. Yhteisöllisyys on aivan eri tasolla kuin Suomessa ja suhteellisen kaukaisistakin sukulaisista huolehditaan tarpeen niin vaatiessa. Myös perheessäni asuu lapsia, jotka eivät ole perheenäidin omia lapsia, vaan omia lapsenlapsia tai sisarusten tai muiden sukulaisten lapsia. Sambiassa on hyvin yleistä, että perheisiin otetaan lähisukulaisten lapsia, jotka ovat jääneet orvoksi, sillä heidän vanhempansa ovat kuolleet (usein syynä AIDS). Perheeni isä asuu muualla koska äiti ja isä ovat eronneet ja vanhempi tytär parinsadan kilometrin päässä pitämässä perheen äidinäidin, mummon taloa, koska mummo on muuttanut perheeseeni asumaan perheenäidin isän kuoltua. Vaikka vanhempi tytär asuu muualla, hänen poikansa asuu perheessäni käydäkseen koulua. Vanhempi tytär on kuitenkin hyvin usein käymässä perheessä.
Perheissä vanhempien kunnioitus on aivan eri tasolla kuin Suomessa. Omassa perheessäni perheenäiti on ehdoton kuningatar ja kaikkivaltias, jonka sanaan kakki muut taipuvat ja jonka käskyä totellaan mukisematta. Vanhemmatkin lapset pysyvät kotona ja suorastaan palvelevat äitiään, pysyvät hiljaa heti niin pyydettäessä ja jopa polvistuvat tai niiaavat ojentaessaan äidille jotain. Perheenäitini sanoi, että tämä johtuu siitä, että vanhemmat ovat taas nuorena joutuneet raatamaan ja palvelemaan vanhempia; hierarkia-asteikko menee vanhemmasta nuorempaan. Vanhempien kunnioitus on kyseenalaistamatonta ja se näkyy myös siinä, että perheen äidinäiti on otettu perheeseen asumaan. Keskusteltuani vanhusten asemasta äidin kanssa hän sanoi, että oman vanhempansa laittaminen vanhainkotiin olisi osoitus kunnioituksen puutteesta heitä kohtaan. Perheen sisällä on hyvin vahva hierarkia-asteikko ja jokainen tietää oman paikkansa.
Myös minut on asetettu perheessä eräänlaiselle jalustalle, mikä on asiaan tottumattomana oikeastaan aika kiusallista. Minulle tarjoillaan aina ensin, ”paremmat ruoat”, minun käteni pestään keittiössä vesikulhossa kun muut saattavat pestä kätensä vessassa, minulle tarjoillaan ja laitetaan lisää ruokaa kysymättä ja tuodaan tee tai kahvi olohuoneeseen. Kerran unohdin sanoa, etten halua enää teetä, koska olin menossa nukkumaan, ja tietenkin kävi niin, että perheen tytär toi minulle huoneeseen asti tarjottimella teen ja teeleivän.. Vaikkakin kiusallista ja tarpeetonta tiedän, että kohtelun tarkoituksena on vain osoittaa vieraanvaraisuutta ja kunnioitusta vierasta, minua, kohtaan. Onkin ollut aivan mahtavaa päästä perheeseen, jonne mennessä on tervetullut olo ja jolta tietää tarvittaessa saavansa tukea ja apua. Kuinka moni suomalainen haluaisi perheeseensä viiden kuukauden riesaksi (joskin vuokraa vastaan) täysin tuntemattoman ja vielä täysin erilaisesta kulttuurista tulevan vieraan? Luulen myös, että erityiskohtelu hieman laantuu, kun aikaa kuluu ja asetun paremmin perheeseen.
Myös lasten käytöstavat ovat aivan eri tasolla. Mennessämme potkimaan jalkapalloa ulos, noin 6–7 -vuotiaat lapset olivat huolissaan siitä, että kengät saattavat likaantua ja huomauttivat asiasta minulle. Tuntui, että minä olin se todellinen lapsi porukassa. Lapsien toisaalta kuuliaisuus, toisaalta elämänilo on ihailtavaa. Lapsilla ei ole leluvuorta, ei kännyköitä tai tietokonepelejä, mutta he löytävät ilon hyvin pienistä asioista. Vaikka heillä ei ole uusinta lelutekniikkaa, se ei tietenkään silti tarkoita, etteivätkö he olisi lapsia. Oikeastaan millä tahansa voi leikkiä ja heidän kekseliäisyytensä on tällä saralla aivan uskomatonta; leikkiä voi esimerkiksi CD-levyillä (niistä saatu heijaste katossa), banaaneilla tai hyvin räsyisellä ja loppuun kulutetulla Steve -nukella, joka on kokenut paljon kovia. Sanottakoon totuuden nimissä kuitenkin se, että silloin kun perheen äiti on pois kotoa, kokonainen hullunmylly kyllä pääsee valloilleen ja kaikki se kuuliaisuus mitä aikaisemmin on ollut havaittavissa, katoaa taivaan tuuliin .
Kaikenkaikkiaan – sen käsityksen mukaan mitä tässä lyhyessä ajassa olen saanut – sambialaiset ovat hyvin perheläheistä, yhteisöllistä ja vieraanvaraista porukkaa, joista suomalaisilla olisi paljon opittavaa. Ystäviä ja läheisiä autetaan hädässä eikä naapureita ja tämän tästä kylässä piipahtavia tuttavia kaihdeta.
