Loppu on

Image

Eilisestä helmikuusta tuntuu olevan ikuisuus. Elämän koulua on käyty melkein seitsemän kuukautta, puissa on silmut ja suvivirttä tahdittaa afrikkalainen rumpu. Kohta kirmaan lomalle. Vaikka innolla palaankin pinnalliseen, suorituskeskeiseen, individualistiseen ja ah niin ihanaan kuplaani, on Sambian hyvästeleminen silti haikeaa ja täynnä lähdön ahdistuksia.

Tulin Sambiaan ensisijaisesti oppimaan. Halusin ymmärtää paremmin maailman erilaisuutta ja eriarvoisuutta, nähdä toisenlaisia perheitä ja toisenlaisia ihmissuhteita, kokea ja elää kulttuuria, johon en ole kasvanut.  Halusin myös ravistella valkoisen feministin pohjoismaista positiotani ja tarkastella ajatteluani uudesta perspektiivistä. Halusin oppia kehitysyhteistyöstä ja ihmisoikeuksista Afrikassa. Toivoin tietenkin parantavani maailmaa, mutta uskoin onnistuvani siinä parhaiten auttamalla paikallista naisjärjestöä arkisemmissa töissä, vapauttaen heidän aikaansa varsinaiseen kehitys-, opetus- ja vaikutustyöhön. Ennakkoluulottomasti haalisin itseeni tietoa, näkemystä ja kokemusta, mikä helpottaisi oikeudenmukaisemman maailman ymmärtämistä ja edistämistä Euroopasta käsin. Joku ystävistäni huomautti melko kyynisestä ja itsekeskeisestä lähtökohdastani, mutta itse olin ylpeä näkemykseni realistisuudesta.

Image

On ollut hienoa olla osa EPWDAa ja järjestön arkea. Opin Sambian, EPWDAn ja erityisesti projektin sisällön takia mielettömän paljon ja ihan kaikkea noituudesta ihmisten vieraanvaraisuuteen ja kehitysyhteistyön kipupisteisiin. Opin myös tarkastelemaan paikantuneisuuttani, ajatteluni konventioita sekä jäsentämään ajatuksiani. Tein samalla omat ennakkoluuloni vahingossa näkyviksi ja kompastuin monesti kyvyttömyyteeni sopeutua. Elin sambialaista työkulttuuria. Pääsin tekemään mielekkäitä ja hyödyllisiä töitä, joista on toivottavasti lopulta ollut hyötyä myös maan kehitystä edistävälle EPWDAlle.

Näin juuri sellaista Sambiaa kuin toivoinkin kaikkine arjen eriarvoisuuksineen sekä erilaisuuksineen, häineen ja hautajaisineen. Tapasin hienoja ihmisiä, erityisesti hienoja naisia. Prostituoitu ystäväni aloittelee toisenlaista myyntibisnestä ja lähiön alkoholiongelmainen Angelakin synnytti vihdoin (tytär on terve ja nimeltään Sara oi voi). Sain ystäviä, joiden hyvästeleminen on raskasta ja piilottaisin mielelläni monta ihastuttavaa lasta käsimatkatavaroihini. Välillä pikkukaupunki kuitenkin vittuili tylsyydellään, enkä nauti tekemättömyydestä tai aikaansaamattomuudesta edelleenkään. Sambiassa on useita amerikkalaisia vapaaehtoisia, jotka elävät pienissä kylissä kunnioitettavat kaksi vuotta. Usein he kertovat, että ”I prefer simple life”. Se on mahtavaa, mutta itse en siihen kykene. Ei life ole simple, eikä tarvitsekaan olla. Mitä kiinnostavaa siinä sitten olisi?

Sambia myös näytti, miltä tuntuu nauttia miljoonista mahdollisuuksista, vapauksista ja oikeuksista niiden rajallisuuden kanssa elävien ihmisten rinnalla. Samalla kokemus vahvisti ajatustani siitä, että olen kyvykkäämpi rakentamaan parempaa maailmaa toisenlaisesta ympäristöstä käsin. Haluan työskennellä ympäristössä, jossa keskustelulle ja toisin ajattelemiselle on enemmän tilaa. Suomalaisena vapaaehtoisena edustan myös helposti rahoittajaa sekä kannan asetelman historiaa. Koen, etten saa antaa itsestäni paljoa lankeamatta valkoisuuden stereotypiaan – siinä se nyt tuputtaa länsimaisia arvojaan etelään. Kokemus on ollut melko uuvuttava. Kulttuurisensitiivisyyden nimissä joudun usein olemaan hiljaa, luopumaan tavoitteistani ja periaatteistani. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon omasta itsestä on mahdollista joustaa tuntematta itseään toimintakyvyttömäksi.

Toimintakyvystä puheen ollen, vielä ehdin päivittää ympärileikkauskeskustelun uusimmat tuulet. Alun vouhotus on vaihtumassa skeptisyyteen ja pelkoihin. Kaupungilla liikkuu huhuja. Miesten halut ovat mennyttä ja kestävyys vaimoille liikaa. Miehet pelkäävät, että vaimo pettymyksessään etsii uutta seuraa ja naisjärjestössä ennustetaan sukupuolitautien voimakasta piikkiä. Ympärileikkaamattoman miehen markkina-arvo on koholla. Vanhemmat eivät uskalla viedä poikalapsiaan ympärileikattavaksi, tehkööt myöhemmin itse päätöksen asiasta. Mitä tapahtuu kohdunkaulansyövän yleisyydelle? Mitä tapahtuu sambialaisille avioliitoille? Ja mitä sanovat amerikkalaiset? Jännityksellä jään seuraamaan, miten sambialaisten esinahkojen käy, EPWDAn autonkuljettaja James lupasi kirjeitse pitää ajan tasalla.

Uutena vuotena päätimme ystävien kanssa, että vuosi 2013 on seikkailujen vuosi. Sitä se on todella ollut. Realististen mielikuvien ohella salaa tietenkin toivoin löytäväni Sambiasta täydellisen onnellisuuden ja elämälleni tarkoituksen – mikäs sen mukavampaa olisi ollut. Mutta ehkä se elämä ei lopulta ollutkaan täysin hukassa. Sambia-aikani on joka tapauksessa ollut kokemuksena aivan mieletön ja olen siitä kiitollinen. Vielä seikkailen itseni Intian valtameren rannoille, Tansanian safareille ja Kenian vuorille. Seuraavat puolitoista kuukautta maailmaa maailman parhaassa seurassa ja sitten kotiin. Ilmassa on puhdasta rakkautta elämää kohtaan ai että. Kiitos Sambia ja kiitos EPWDA, mutta nyt on aika jatkaa eteenpäin!

Rakas Helsinki, me nähdään lokakuussa.

Image

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s