Kuherruskuukausi(ko?)

IMG_1792

Olen katsellut maailmaa täältä Sambiasta käsin nyt nelisen viikkoa. Saavuin Sambiaan helmikuun puolivälissä ja takaisin Suomeen olisi tarkoitus palata syyskuun puolivälissä.

En tiedä onko minulla menossa se kuuluisa alun kuherruskuukausi. En tarkoita tällä sitä, että näkisin pelkästään positiivisia asioita vaan tarkoitan asettumisen tunnetta. Hyvää ja rauhaisaa oloa. Oloa, että juuri tässä on nyt hyvä. Sambialaiset ovat vieneet sydämeni. Elämä Sambiassa ja erityisesti Chipatassa tuntuu hyvältä. Chipata tuntuu juuri sopivan kokoiselta paikalta asua. Kaupunki ei ole järin suuri, mikä helpottaa paikan haltuunottoa. (Katsellaan olenko muutaman kuukauden kuluttua edelleen samaa mieltä pikkukaupungin charmista!)

Olin onnekas ja löysin kodin Chipatasta edellisen Etvo-vapaaehtoisen Saran kautta. Asun sambialaisen Jeanin ja hänen 6-vuotiaan tyttärensä Paulan kanssa. Koti tuntuu kodilta. Sijaintikin on mitä mainioin: kävelymatka EPWDA:n toimistolta ja keskustasta. Jean on vaikuttanut osaltaan paljon sopeutumiseeni. Alusta pitäen minut on otettu osaksi perhettä. Iltaisin kokkailun lomassa olen kuullut tarinoita niin Sambian heimoista, politiikasta kuin naimisiinmenorituaaleistakin.

Pari viikkoa sitten matkasin Lusakaan hakemaan työlupaa. Sambian luonto näyttäytyy koko komeudessaan näin sadekauden loppupuolella! Matkalla Lusakaan maisemassa vaihtelivat vehreät vuoret ja pitkälle horisonttiin ulottuvat tasangot. Vaivuin maisemien lumoihin yhdeksän tunnin bussimatkan aikana.

Bussimatkat alkoivat rukous- ja saarnahetkellä. Ennen bussin lähtöä saarnamies kehotti rukoilemaan, että pääsemme perille Lusakaan/Chipataan, ja mikäli kaikki matkustajat eivät vielä olleet omistaneet elämäänsä Jeesukselle, niin nyt olisi hyvä hetki tehdä se. Ehkäpä saarnamiehet näkevät tuossa otollisen hetken, kun ajatellaan Sambian teiden kuntoa ja liikenneonnettomuustilastoja.

Lusakassa vierailun päätarkoituksena oli siis työluvan hakeminen. Lusakassa sijaitseva Sambian maahanmuuttovirasto ei päästä virastossa asioivia helpolla, mikä luo asiakkaiden kesken ystävällisen me-hengen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että maahanmuuttovirkailijoiden koulutukseen kuuluu mitä luultavimmin osio, jossa opetetaan tylyä asiakaspalvelua. Minua oli varoiteltu tästä jo etukäteen, joten olin valmistautunut sinnikkäällä asenteella astuessani toimistoon. Virkailijoiden tylyys alkoi melkein jo naurattaa. Tietenkin ensimmäisellä yrittämällä työlupahakemuksesta puuttui liitteitä. Soitto Chipataan EPWDA:n toimistolle, jossa koordinaattori Ernest järjesti tarvittavat paperit ja ne saapuivat minulle Lusakaan seuraavana aamuna bussin mukana. Toisella yrityksellä onnistuin jättämään työlupahakemuksen sisään. Voisin vannoa, että virkailija vaikutti hieman pettyneeltä, kun hakemuksessani oli kaikki kunnossa.

Oli mukava käydä piipahtamassa Lusakassa, mutta itse asiassa paras anti tuolta reissulta oli huomata se, miten hyvältä tuntui palata takaisin Chipataan! Minua ikävöitiin Chipatassa ja minä ikävöin ihmisiä Chipatassa. Bussimatka Chipataan tuntui kuin olisin palannut kotiin. Kävelyreitti bussilta kotiportille tuntui tutulta ja omalta. Hymyilytti.

On tämä sitten kuherruskuukausi tai ei, tuntuu hyvältä olla täällä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s