Päällikkö! Ei Duudsonien tyyliin vaan jotain ihan muuta

IMG_1719

Päälliköt. Chiefs. Jostain syystä päälliköt ovat olleet hyvinkin suuressa osassa elämääni täällä Sambiassa, joten täytyy kirjoittaa päälliköistä.

Päälliköillä, perinteisillä johtajilla (chiefs, traditional leaders) on edelleen kiistaton rooli sambialaisten yhteisöjen sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä. Perinteisillä johtajilla on merkittävä rooli esimerkiksi maan ja muun omaisuuden omistajuuteen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi perinteiset johtajat vastaavat perinteisen oikeuden (customary law) täytäntöönpanosta. Päälliköt eivät voi osallistua politiikkaan, mutta he ovat kuitenkin merkittäviä yhteistyökumppaneita Sambian valtiolle, erityisesti maaseudun kehitystä silmällä pitäen. Päälliköt tekevät paljon yhteistyötä myös kansalaisjärjestöjen (esimerkiksi EPWDA:n) kanssa.

Ensimmäinen tapaamani päällikkö oli, ei enempää eikä vähempää, Sambian itäisen provinssin ylin päällikkö Mpezeni. Oli ensimmäinen viikonloppuni Sambiassa ja kämppikseni Jean lähti tutustuttamaan minua Chipatan yöelämään. Aloitimme illan Protea-hotellin baarista. Yhtäkkiä huomiomme kiinnittyi siihen, että ihmiset kävivät polvistumassa selkämme takana. Selvisi, että baarijakkaralla istui (ei niin selvä) ylin päällikkö Mpezeni. Tuolloin oli enää viikko aikaa ngoni-heimon Nc’wala-seremoniaan, jonka keskiössä on juurikin samainen päällikkö Mpezeni. Nc’wala-seremoniasta on lisätietoa tämän kirjoituksen lopussa.

Myös me tervehdimme päällikkö Mpezenia (olinhan opetellut nyanjaa jo kokonaista kolme päivää tuolloin!). Päällikkö Mpezeni onneksi vaihtoi kielen englanniksi ja kuultuaan mistä olen kotoisin, hän kertoi, että hänellä on Unto-niminen ystävä Suomessa. (Heippa vaan Untolle!) Jean uskaltautui kysymään, olisiko mahdollista ottaa yhteiskuvaa päällikön kanssa. Päällikkö ja hänen ”turvamiehensä” kieltäytyivät aluksi, mutta hetken kuluttua kuulimme päällikön tiedustelevan, että mahdanko olla yksi hänen vaimoistaan. En tiedä mikä vastaus päällikölle annettiin, mutta sitten napattiinkin jo yhteiskuvaa päällikön kanssa. (Potretista tuli varsin heilahtanut, joten se jääköön nyt tässä julkaisematta.) Hmmm, olenkohan naimisissa päällikkö Mpezenin kanssa?

Myöhemmin törmäsin Zambia Daily Mail:n artikkeliin viime tammikuulta. Artikkelissa kerrottiin päällikkö Mpezenin avioliiton siunaamisesta. Lisäksi artikkelissa kerrottiin, että päällikkö oli liittynyt takaisin katoliseen kirkkoon ja omistanut elämänsä uudelleen Jumalalle. Tilaisuutta johtanut piispa oli kehoittanut päällikköä vähentämään alkoholinkäyttöä ja olemaan uskollinen vaimolleen. Päällikkö Mpezeni olikin vannonut omistautuvansa vaimolleen ja vähentävänsä juomista. Tuon Protea-hotellissa näkemäni käytöksen perusteella uskallan kuitenkin vahvasti epäillä päällikön lupauksien pitävyyttä.

Toinen tapaamani päällikkö oli Mambwen alueen päällikkö Jumbe IV. Ollessamme pitämässä SMAG-koulutusta Mambwessa pelasimme iltaisin biljardia päällikkö Jumben omistamassa paikassa. Näimme päällikkö Jumben useana iltana, kävimme polvistuen tervehtimässä ja keskustelimme hetken. Tietysti kunnioittavaan käytökseen kuului tarjota päällikölle muutama olut. Muutaman lisäoluen tarjoamisen jälkeen päällikkö lähetti yhden miehistään tuomaan minulle käyntikorttinsa, mikä on iso ele. Päälliköillä näyttää tuo alkoholin kulutus olevan jokseenkin runsasta ja ihmettelinkin eräänä iltana Mambwessa, että miten nuo päälliköt pysyvät hengissä.

IMG_2024

No. Seuraavalla viikolla kävi ilmi, että eiväthän ne pysy hengissä. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sain Mambwessa asuvalta ystävältäni viestin, että päällikkö Jumbe on kuollut. Ja tämä ei ollut aprillipilaa. Päällikkö oli kuollessaan 45-vuotias. Ystäväni oli läheinen päällikön kanssa ja hän viettikin aikansa päällikön kuolemasta hautajaisiin saakka hautajaistalossa eli päällikön palatsilla.

Seuraavalla viikolla olimme Chipatassa ruumishuoneella, kun päällikkö Jumben ruumista lähdettiin kuljettamaan takaisin Mambween. Ilman täytti rummutus, tanssi, laulu ja pauke. Seuraavana päivänä osallistuimme päällikön hautajaisiin Mambwessa. Hautajaisiin oli saapunut valtaisa määrä ihmisiä. Emme jääneet paikalle body viewing:n ajaksi, vaan suuntasimme ystäväni kanssa nostamaan maljan päällikkö Jumbe IV:n kunniaksi.

IMG_2003

IMG_2006

Päällikkyys periytyy suvussa ja tällä hetkellä valitaankin seuraavaa Jumbea menehtyneen Jumben perheen sisältä.

Rahaa päälliköiltä ei puutu. Jokainen vierailija, olipa kyse presidentistä tai minusta, on velvoitettu viemään päällikölle lahjoja vieraillessaan hänen palatsissaan. Hankkeemme seuraava aktiviteetti on järjestää perinteisille johtajille foorumit, joissa keskustellaan aikaisten avioliittojen haitallisuudesta ja lainvastaisuudesta sekä niiden vaikutuksista tyttöjen koulutukseen. Käydessämme perinteisten johtajien toimistolla (Ministry of chiefs and traditional affairs) meille selvisi, että päälliköitä ei noin vain kutsutakaan foorumeihin, vaan meidän on ensin käytävä keskustelemassa heidän palatseissaan ja vietävä mukanamme lahjoja. Meni foorumien aikataulu uusiksi. Palataan myöhemmin siihen miten vierailut palatseissa ja keskustelut päälliköiden kanssa foorumeissa sujuivat.

Olipa päällikkyydestä sitten mitä mieltä tahansa ja olivatpa päälliköt sitten historiallinen jäänne tai ei, päälliköt elävät ja vaikuttavat vahvasti yhteisöissä, joten näillä mennään!

Muutama sana vielä tähän loppuun Ngoni-heimon Nc’wala-seremoniasta: Nc’wala-seremonia järjestetään uuden sadon kunniaksi sadekauden jälkeen. Nc’wala-seremoniaa edeltävänä torstaina päällikkö Mpezeni matkaa saattueessa palatsiltaan Chipatan poikki seremoniapaikalle. Matkaa on noin 30 kilometriä ja saattueessa mukana kulkevat eläinten nahkoihin pukeutuneet miehet tanssivat päällikön auton edellä koko matkan. Saavuttuaan seremoniapaikalle päällikkö Mpezeni lukitaan seremoniapaikan lähettyvillä olevaan taloon, jossa hän pysyttelee lauantaihin eli varsinaiseen seremoniapäivään saakka.

IMG_1720

IMG_1711

IMG_1717

Varsinaisena seremoniapäivänä areenalla teurastetaan musta härkä, jonka verta päällikkö Mpezenin on määrä juoda. Seremoniaan saapuu ngoneja Sambian lisäksi Malawista ja Mosambikista. Varsinaisena seremoniapäivänä paikalle saapuvat myös näiden maiden presidentit. Valtio tukee heimojen seremonioita myös rahallisesti ja teleoperaattorit kuten Zamtel ja MTN ovat näkyvästi sponsoroimassa seremoniaa. Seremoniapaikan ympärillä meininki muistutti huvittavasti suomalaisia kesäfestareita: musiikki kiirii kaiken yllä, maasta nouseva tomu leijuu auringonpaisteessa, ihmiset syövät ja juovat ja kohtaavat.

IMG_1764

IMG_1763

IMG_1736

IMG_1734

IMG_1730

IMG_1742

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti