Kyyneleitä ja rakastumista

Olen kirjoittanut hautajaisista useaan kertaan ihmetellen ja ahdistuen siitä, miten läsnä kuolema on Sambiassa. Neljän ja puolen kuukauden jälkeen kuolema tuli lähelle.

Parhaan sambiaystäväni serkku menehtyi Chipatan sairaalassa viime viikon tiistaina. 19-vuotias uintioppilaani asui ystävän vaatimattomassa talossa kahden muun sukulaispojan tavoin. Melko hullunkurinen pikku perhe, josta ystävä piti huolta. Poika sairastui. Alkuun puhuttiin malariasta, mutta vatsakipu vei leikkaukseen. Viikko leikkauksen jälkeen sain puhelun, jota olin pelännyt.

Tarkoitukseni oli mennä ystavän tueksi heti seuraavana aamuna. Päivästa tuli yksi Sambia-aikani erikoisimmista. Funeral house eli pojan isän talo, jossa läheisimmät yöpyvät vähintään hautajaisiin asti muiden sukulaisten ja tuttavien vierraillessa ahkeraan, sijaitsi Sambian armeijan kasarmialueella. Ulkomaalaisena alueelle pääsy ei ollutkaan yksinkertaista. Juoksin paikasta toiseen näytellen passiani ja selittäen tapahtunutta. Lopulta istuin kolme tuntia armeijan Itäisen Provinssin aluekomentajan toimistossa jutellen kylmenneestä säästä, odottelimme Lusakan päätoimiston lausuntoa anomukseeni vierailla kasarmilla. Lupaa ei myönnetty kansallisen turvallisuuden nimissa ja menin kotiin.

Seuraavana päivänä oli varsinainen hautaaminen kasarmialaueen ulkopuolella. Aitojen ulkopuolella en ollut turvallisuusuhka, joten sain osallistua. Hautajaiset ovat Sambiassa merkittavä sosiaalinen tapahtuma – paikalla on koko kylä ja suru näytetään avoimesti. Itku ja huuto sekoittuvat kuorolauluun sekä papin julistukselliseen saarnaan. Kirkosta käveli lähes sata ihmistä peltojen läpi hautausmaalle. Yritin pitää ystaväni pystyssä.

Itkin, mutta en tiennyt mitä. Vuoden 2009 tilaston mukaan Sambiassa oli 801 lääkäriä ja 13,2 miljoonaa ihmistä. Surinko enemmän kuollutta poikaa vai itkinkö, koska matkavakuutukseni korvaa ambulanssilennon Suomeen. Poika olisi saattanut menehtyä Suomessa siinä missä Sambiassakin, mutta ajatukseni harhailivat.

Toisaalta jo pelkastään ystävän surussa on liikaa aihetta kyynelille.

Malawin maisemissa silmät kuitenkin kuivuvat ja varpaat kastuvat. Pidennetty viikonloppu turkoosin järven rannalla hyvässä seurassa oli jotain maailman parasta. Taisin rakastua Afrikkaan.

Kolme tyttöystävää ja kaksi vaimoa?

Uusi hankehakemus palautettu otsikolla Improving the reproductive health and quality of life of girls and women in their reproductive age in the Eastern Province of Zambia! Työparini Ernest lähti hautajaisiin viikko ennen dealinea ja jätti puolivalmiin hakemuksen vastuulleni. Ei nyt ihan mennyt KEPAn oppien mukaisesti, mutta valmista tuli ja toivottavasti menee hakemus lapi. Erityisen iso kiitos HYYn kehitysyhteistyökoordinaattorille Ilonalle mielettömästä työstä.

Vietin siis ansaittua lomaviikonloppua kavereiden luona Lundazissa. Yövyin ystäväni Sofian isän talossa, jonka  keittiössä häärää vanhempi nainen. Tiedän, että Sofian äiti on kuollut ja muutaman sekaannuksen jälkeen mulle väännetään rautalangasta. Kyse on tietenkin polygamiasta, mistä muustakaan.

Lundazissa yli 20 prosenttia naimisissa olevista naisista on avioliitossa polygamistin kanssa. Polygamia on laitonta kirjoitetun lain mukaan, mutta perinteinen laki sallii miehelle useamman vaimon. Nykyisin kuitenkin puhutaan vain noin kahdesta, kolmesta tai neljästä vaimosta – isoisoisällä oli huhun mukaan 17 vaimoa. Käytännössä vaimot yleensä asuvat eri taloissa ja mies on kunkin vaimon luona viikon kerrallaan. Jos nainen synnyttää Sambiassa keskimäärin 6-7 lasta, saadaan hauskoja lukuja. Isoisoisällä kesti melkein neljä kuukautta kyläillä vaimot läpi ja lapsia ukolla oli noin sata. Tää nyt on vain legenda, mutta ihan hauska sellainen.

Viikonlopun aikana puhuttiin enemmänkin miehistä, naisista, vaimoista, tyttö- ja poikaystävistä, kukista ja mehiläisistä. Kaveri kysyi mitä teen, jos aviomies ilmoittaa ottavansa toisen vaimon. Kyseisen kaverin isällä oli neljä vaimoa ja sama haave on pojallakin – kunhan vain on tarpeeksi rahaa ison perheen elättämiseen sekä useampaan lobolaan (rahasumma, joka maksetaan tulevan vaimon perheelle). En vieläkään ole varma, oliko kaveri tosissaan vai kiusasiko vain. Ei mulla ole paljoa sanottavaa – miten väitellä polygamian hyvistä ja huonoista puolista kun ei kauheasti ole kokemusta? Tutkimusten ja monien mielipiteiden mukaan polygamia ja köyhyys linkittyvat kuitenkin Sambiassa vahvasti. Vaimoja kohdellaan työvoimana ja lasten elättämiseen eivät rahat riitä. Myös vaimojen välilla on usein kinaa, koska mies suosii helposti uusinta vaimoa. Vaimo ei ole myöskään välttämättä päättänyt omasta avioitumisestaan tai hyväksy oheisvaimoja, avioero taas ei ehkä taloudellisista syistä ole mahdollinen.

Useampi vaimo kiikarissa tai ei, tyttöystäviä ja poikaystäviä tuntuu kaikilla olevan vähintään kaksi.  Harvemmin on kuitenkaan kyse mistään kovin vakavasta suhteesta. Sanat poikaystävä ja tyttöystävä oikeastaan tarkoittavat täällä ihan jotain muuta kuin Suomessa. Tai sitten kaverini joko Suomessa tai täällä ovat erikoisesti valikoituneita. Yhdellä miespuolisella kaverilla on neljä tyttöystävää – yhdestä ilmoitti tykkäävänsä oikeasti. Toisella ja kolmannella miespuolisella kaverilla on vaimo kotona ja tyttöystävä matkassa. Yksi naispuolinen kaveri ohjeisti, että on katsos parempi olla kaksi poikaystävää, koska toinen kuitenkin pettää odotukset. Sama tyttö kertoi, että nyt loppui naimisissa olevien miesten tapailu. Toinen naispuolinen kaveri ei ole samaa päätösta tehnyt, vaan haaveilee häista naimisissa olevan miehen kanssa. Kolmas naispuolinen kaveri päivittelee kovaan ääneen sambialaisten miesten moraalia, mutta kertoo sivulauseessa tapailevansa kahta eri miestä. Toinen ei ole tosissaan, toinen on naimisissa. Kuka olisi uskonut, etta tulen takaisin Suomeen konservatiivisena ydinperheen puolustajana?! No en ehkä tule, mutta ainakin olen saanut uusia perspektiivejä kysymyksiin seurustelusta, parisuhteesta, avioliitosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Jännittavää.

Entä mitä eroa on useammilla vaimoilla ja useammilla tyttöystävillä? Vaimot nyt yleensä tietävät toisistaan, mutta eivät ne tyttöystävätkään tyhmiä ole. Miehellä saattaa olla myös sekä vaimo että tyttöystävä. Tyttöystäviä elätetään usein siinä missä vaimojakin, vaikka henkilöt ehkä vaihtuvatkin tiheampään kuin vaimot. Ehkä ero on siinä, että nainen ei voi saada useampaa aviomiestä, mutta useampi poikaystävä on mahdollinen? Oli miten oli, useampi samanaikainen seksisuhde taitaa olla huomattavasti hyväksytympää kuin Suomessa, eikä avioliitto kauheasti menoa hidasta. Suomalainen seurustelusuhde, jossa pari on pitänyt yhtä useamman vuoden ja asuvat samassa kodissa ilman avioliittoa ja muita suhteita, on käytäntonä melko vieras. Mutta mikä nyt on hyvä ja mikä huono?

Jos polygamia lisää koyhyyttä ja vahvistaa sukupuolten välista epätasa-arvoa, pois se maailmasta. Mutta en osaa liian perusteellisesti kertoa, miksi heteroseksuaalinen ydinperhe olisi se ainoa oikea tapa muodostaa perhe tai miksi monogaminen seurustelusuhde ainoa terve seksuaalisen itseilmaisun muoto. En siis edes yritä. Enemmän ihemetyttää avioliiton ulkopuolisten suhteiden yleisyys ja erityisesti miehen oikeus näihin suhteisiin. Liian moni ukkomies kay vieraissa ja huorissa ja minä pääsen moralisoimaan. Mikä on avioliiton merkitys ja missä ovat kaikki miespuoliset prostituoidut?

Kai sitä voisi ajatella, että oli suhde minkälainen tahansa – kunhan se ei alista ja kunhan kaikki osapuolet ovat tietoisesti ja vapaasta tahdosta mukana pelissä, ei pitäisi huolestua. Moniavio-oikeus myös sambialaisille naisille? Siihen vielä päälle homoseksuaalisuuden dekriminalisaatio ja samaa sukupuolta oleville ihmisille avioliitto-oikeus niin johan on Sambian pakka sekaisin. Nyt ymmärrän, miksi facebookissa on statusvaihtoehtona ”It’s complicated”. Vai onko meidän ajattelu sittenkin vain todella rajoittunutta?

 

 

100 päivää Sambiaa takana, 100 päivää Sambiaa edessä!

Tasan puolivälissä ollaan!

Sataan päivään on mahtunut paljon uutta, jännittävää, turhauttavaa, erikoista, pitkästyttävää, ahdistavaa, hauskaa, hämmentävää ja miellyttävää. Ensimmäisenä tulee mieleen, että olen oppinut mielettömän paljon, toisena tulee mieleen, että maailma on epäreilu. Usein ahdistaa, koska en osaa ratkaista maailman ongelmia. Ehkä yhtä usein osaan irtautua todellisuuden mahdottomuudesta ja keskittyä ihmisten välittömyyteen, kiireettömään elämäntyyliin sekä auringonpaisteeseen. Sitten ehkä hermostun ja kaipaan suomalaista tehokkuutta, suorittamista ja organisointikykyä. Lopulta muistan, että joskus on ihan hyvä vain olla – en ehkä sittenkään kuudessa kuukaudessa keksi, mitä on kehitys ja mikä on länsimaiden rooli Sambian kehityksessä.

Koko ajan on ikävä ystäviä ja muita rakkaita. Pus pus.

Parasta on ollut tutustua hankkeen vapaaehtoisiin sekä muihin vanhempiin naisiin, kuunnella erilaisia elämäntarinoita ja ajatuksia. Nauraa yhdessä mun seksuaalikasvatukselle, jota leimaa äitini tapa kulkea kotona alasti. Ihmetellä, kuinka ihminen voi seurustella viisi vuotta ilman avioliittoa. Jäädä sanattomaksi, koska neljällä viidestä keskusteluun osallistuvasta naisesta on kahdeksan lasta. Ottaa yhteiskuvia kameran itselaukaisimen avulla ja vertailla ehkäisypillereiden sivuvaikutuksia. Haastaa puolin ja toisin. Mihin tarvitset ehkäisyä, jos et ole naimisissa? Miksi sulla on kahdeksan lasta? Naureskella selityksille ja halata lähtiessä. Mielettömiä naisia. Kunpa saisin esitellä heille mun kodin, Suomen valoisan yön, jurot ihmiset, ruisleivän, suomalaisen iskelmän, lumiukon ja rakkaan äitini.

Sataan päivään on mahtunut myös tanssimista. Kyllä. Sellaista lantion pyöritystä, johon en ikinä uskonut kykeneväni. Luulen, että takapuolikin on kasvanut sen takia. Kävin myös ylihintaisella safarilla muiden hyllyvien valkoisten turistien kanssa, jälkeenpäin syötiin ylihintaisia burgereita ylihintaisen, brittiläisten omistaman lodgen ravintolassa. Sitä todellisinta Afrikkaa. Seuraavana viikonloppuna löysin itseni Lundazista Mwasin kylästä. Mieletön reissu, vaikka ensimmäistä kertaa kaipailinkin Arkun kolmea sisävessaa. Tavattiin kymmeniä sukulaisia, naapureita, ystäviä ja tuttuja sekä tanssittiin sähkökatkoista huolimatta. Pyöräiltiin maissipeltojen läpi Lindan tädin luokse viereiseen kylään, kerättiin pellolta maapähkinöitä, perattiin pihalta yksi kana ja syötiin se. Takaisin Lundaziin kuorma-auton lavalla, Chipataan minibussissa, josta puhkesi rengas. Kolme kilometriä ennen Chipataa bussi hajosi kokonaan. Otin taksin kotiin ja peseydyin kauan ja hartaasti.

Vielä tai enää en tiedä, mutta edessä on 100 sambialaista aamua! Tänään ostin pullon punaviiniä ja raamatun. Näillä mennään.

Liian seksikäs globalisaatio

Arki jatkuu, Chipata on pieni, sukupuoli on voimissaan ja avioliitosta ei edelleenkään käydä keskustelua. Tylsää. Voi jos saisin tähän paikkaan vähän toimintaa – kuulisin edes yhden kärkevän seksuaalioikeuksia puolustavan mielipiteen tai vaikka näkisin mielenosoituksen! Mutta ei, vallankumoushaaveet saavat edelleen jäädä unien tasolle.

Jotain hassua kuitenkin. Aamulla tapaan kuntosalille mennessäni kaksi intialaista miestä. Toinen istuu toisen pakaroiden päällä ja hieroo antaumuksella kaverin paljaan selän velttoja lihaksia. Hetkisen päästä he tulevat toivottamaan hyvät huomenet ja poistuvat paikalta. Sama toistuu joka aamu. Mun mielikuvitus leijailee ties missä. Nauran omille ajatuksilleni.

Kevään viimeiset kylävierailut ja kokoukset on pidetty ja kiitos siitä. Chiparambassa keskusteltiin taas aikaisista avioliitoista ja teiniraskauksista. Lasten kurittomuuteen ja välinpitämättömyyteen voimme pyytää apua erään naisen mukaan vain Jumalalta. Teini on Jumalan luoma, joten Jumala on ainoa, joka teinin käytöksen voi muuttaa. Mambwessa päädyttiin tulokseen, että tyttöjen säädytön pukeutuminen johtaa teiniraskauksiin, jopa insestiin. Nyt on looginen päättelykyky kyllä jokseenkin hukassa, mutta mikäs siinä. Yhden miehen mukaan insestitapauksesta voidaan syyttää vain tyttöä, joka pukeutuu säädyttömästi tai vanhempia, jotka antavat tytön pukeutua säädyttömästi. Entäs isä, joka raiskaa tyttärensä? Huh. Toisaalta on niitä typeryksiä ihan missä päin maailmaa tahansa. Anteeksi ilmaisu.

Erästä asiaa kuitenkin pohdittiin jo HYYn monitorointimatkan aikana ja aihe jäi häiritsemään. Pomomme Helen epäilee, että yksi selitys teiniraskauksien takana on varhaistunut murrosikä ja seksuaalinen aktivoituminen. Lapset kiinnostuvat seksistä liian aikaisin ja tämä on haastattelemieni naisten yleisesti jakama mielipide. Globalisaatiota tarjotaan useasti syyksi seksuaaliselle heräämiselle. Internet, puhelimet, länsimainen musiikki, pukeutuminen sekä esimerkiksi pornografia tarjoavat ärsykkeiden tulvan, joka altistaa seksuaalisille ajatuksille ja teoille. Nuorelle Helenille kerrottiin, että lapset ostetaan torilta, nykyisin lapsi kuulee jo tarhaiässä, että haikaratarinat ovat puppua. Jos ei ole tietoa, ei ole tarvetta. Kyllä tuohon jokseenkin uskoo – jos en tietäisi Afrikasta, en varmaan olisi täällä.

Suomessa kuulee puhuttavan samasta ilmiöstä, lapsien ei anneta olla lapsia. Täällä se tuntuu enemmänkin olevan, että teinityttöjen ei anneta olla teinejä. 46% sambialaisista tytöistä on aviossa täyttäessään 18-vuotta. Kirjoitettu laki kieltää avioliiton alle 18-vuotiaalta, mutta vahvana elävän perinteisen lain (customary law) mukaan tyttö on aikuinen saatuaan ensimmäiset kuukautisensa. Tämän jälkeen initiaatioseremoniassa opetetaan avioliiton salat. Seremonian julkinen osuus, tanssiminen kyläläisille yläosattomissa, on myös tilaisuus ilmaista kylän vapaille miehille vaimomarkkinoiden uudesta tulokkaasta. Monesti ensimmäisiä kuukautisia seuraakin nopeasti avioituminen ja seksi eli raskaus, tai toisin päin (seksi eli raskaus ja mahdollisesti avioliitto). Varsinkin, jos tyttö on köyhä, ei ole koulussa tai tiedä ehkäisystä. Aids-orvot ovat kuulemma erityisen alttiita aikaisille avioliitoille etsiessään taloudellista turvaa.

Sambiassa koulutus on maksuton seitsemännen luokan loppuun. Siitä huolimatta vain noin 13 prosenttia miehistä ja 12 prosenttia naisista on suorittanut seitsemännen luokan. Käytännössä köyhin osa väestöstä jää koulutuksen ulkopuolelle, koska esimerkiksi koulupuku pitää valtion ylläpitämissä kouluissa kustantaa itse. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä näe koulutuksen tuomaa hyötyä, lapsen työpanos pellolla tai torilla tuntuu arvokkaammalta. Monesti lapsi ei myöskään pääse kouluun, koska lähin koulu on yksinkertaisesti liian kaukana. Yläasteen eli kahdeksannen ja yhdeksännen luokan on Sambiassa suorittanut enää noin 6 prosenttia miehistä ja 3 prosenttia naisista, maaseudulla 2 prosenttia miehistä ja 1 prosentti naisista.

Vaikka lapsi pääsisi kouluun, perheellä ei siis usein ole enää seitsemännen luokan jälkeen varaa koulumaksuihin. Jos tyttö samaan aikaan saa ensimmäiset kuukautisensa ja on valmis lisääntymään – ei ihme, että aikaiset avioliitot ovat yleisiä. Oli kyse sitten lapsen omasta tahdosta tai ei. Uutisissa haastateltiin tyttöä, joka oli mennyt 13-vuotiaana naimisiin 15-vuotiaan pojan kanssa. Heillä on yksi lapsi, yhteinen talo ja maissipelto. Tyttö oli suoriutunut seitsemännestä luokasta hyvin arvosanoin, mutta vanhemmilla ei ollut varaa seuraavaan luokkaan. Mitäs sitten. Tyttö päätti perustaa perheen. Luulen, että moni muu päätyy samaan, jos ei muutakaan tekemistä ole. Jos altistuminen seksistiselle maailmalle aiheuttaa lisäksi teinille hankaluuksia pysyä housuissaan (maassa, jossa esiaviollinen seksi ja seksuaalisesti aktiiviset seurustelusuhteet ovat yleisesti väärin), on avioituminen varmaan entistä houkuttelevampi vaihtoehto.

Olisi mielenkiintoista kuulla valistuneita arvauksia, onko seksi todella yhä nuorempien mielessä, vai onko ”vanhat hyvät ajat” universaali ilmiö. Kysymykset ovat ihan relevantteja, koska työn alla oleva uuden hankkeen suunnitelma keskittyy äitiysterveyteen, teiniraskauksiin ja aikaisiin avioliittoihin. Näitä pidetään jokaisessa hankkeen kylässä huomattavana ongelmana ja kehityksen esteenä. Ongelmat eivät kuitenkaan luultavasti ole uusia, ilmiöistä on vain tullut ongelmia, ihmiset ovat tietoisempia riskeistä sekä ihmisoikeuksista ja oikeuksien rikkeistä. Viimeisimmän kattavan väestö- ja terveystutkimuksen (Zambia Demographic and Health Survey 2007) mukaan nuoret naiset pikemminkin lykkäävät ensimmäisen lapsen hankintaa, naiset myös avioituvat keskimäärin hieman myöhemmin kuin ennen. Kyseinen trendi saattaa kuitenkin olla seurausta lähinnä muutoksista koulutetummassa ja varakkaammassa väestönosassa. 35 prosenttia maaseudun 15-19 -vuotiaista tytöistä oli vuoden 2007 tilaston mukaan joko äiti tai raskaana, kaupungissa prosenttiluku oli 20,4. Suurimmat erot löytyvät siis koulutuseroista, jotka selittävät tai selittyvät luultavasti varakkuudella. Kouluttamattoman kokonaishedelmällisyysluku on esimerkiksi 8,2, kun luku yläasteen jälkeistä koulutusta hankkineella on 2,4. 511-sivuisen tutkimuksen nopeasti lukaistuani uskallan väittää, että teiniraskaudet ja aikaiset avioliitot eivät ole uusi ilmiö, mutta täysin voimissaan etenkin maaseudulla. Maaseudulla, jossa koulu on liian tuntematon käsite.

Eräs kylän päämies sanoi, että ongelma lasten tottelemattomuuden takana ovat ihmisoikeudet ja lasten oikeudet. Vanhemmat eivät saa enää fyysisesti kurittaa lapsiaan. Jos globalisaatiota, ihmisoikeuksien leviämistä tai tiedon saatavuutta ei voida kuitenkaan estää, mikä on paras keino vähentää ongelmana pidettyjä teiniraskauksia ja aikaisia avioliittoja? Sambia jakautuu kahtia. Joka toinen kehottaa kertomaan nuorille seksistä, ehkäisystä sekä oikeuksista, jotta he voivat suorittaa koulun loppuun ilman teiniraskautta. Joka toinen kehottaa pitämään kaiken omana tietonaan kunnes koulu on suoritettu ja avioliitto edessä. Yritä siinä sitten suunnitella hyvä kehitysyhteistyöhanke! Ilmainen ja laadukas peruskoulu ei myöskään taida olla ihan toteutuskelpoinen ehdotus hankebudjetin raameissa.

Lupasin opettaa sambialaiset kaverini uimaan. Ei ole helppoa sekään.

Rocky VII

Arki sukupuolittuneessa Sambiassa. Kasvoin aikuiseksi ja muutin pois perheen luota taloon, jonka jaan sambialaisen naispuolisen kämppiksen kanssa. Comfort on hänen nimensä – ei voi luvata kuin hyvää. Perheen jättäminen tuntui pahalta, mutta halu olla aikuinen ja itsenäinen voitti ja hyvä näin. Kämppiselämä ei ole kovin yleistä Sambiassa, joten olin onnekas löytäessäni Mukavuuden. Ei ihan Arkadiankadun kommuunieloa voita, mutta edes jotain sinnepäin.

HYYn monitorointimatka toi huhtikuun alussa kaksi suomalaista kaunotarta Chipataan. Seura oli erinomaista, kiire melkoinen ja mielenkiintoista tekemistä riittää jatkossakin. Monitoroinnin lisäksi aloimme suunnitella uutta projektia. Kädenvääntöä jälleen lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksesta. Ei hemmetti kun ahdistavaa. Erimielisyydet muutamista asioista etenkin miespuolisen projektikoordinaattorin kanssa ovat ilmeisiä ja aina en kykene edes kulttuurisensitiivisyyden nimissä hillitsemään itseäni – mikä tietenkin erittäin viisas ratkaisu. Ei tee Sambia hyvää minun miesvihalleni. Timo, siinä sen nyt myönnän hah.

Sukupuoli ottaa muuten ihan mukavassa arjessa päähän. Tai enemmänkin se, mitä liittyy naisena elämiseen Sambiassa. Esineellistämistä sekä alempiarvoisuutta, naisen oikeutta olla ihminen ei kunnioiteta. Nainen saa harvoin valita puolisonsa, mikä tietenkin on miehen oikeus. Miehen maksaessa vaimostaan syntyy omistussuhde, joka tarkoittaa seksileluna ja synnytyskoneena olemisen lisäksi työntekijää pellolle. Kaupunkien ja kylien erot ovat melkoisia ja yleistykseni karkeita, mutta tiivistetysti – avioliiton merkityksellistyminen omistuksen kautta näkyy ihan joka puolella ja ylläpitää naisen alistettua asemaa. Seurustelukulttuuri on melko olematonta, minkä takia ajatus yhteisesti jaetusta ja tasa-arvoisesta romanttisesta suhteesta on varmasti astetta vieraampi. Tai siis kyllä tyttöystäviä riittää, mutta ne elelevät yleensä rinnakkain vaimojen kanssa. Kaverisuhteita etenkin miespuolisiin sambialaisiin onkin ollut melko vaikea luoda ja suppeampi ystäväverkosto tekee elämästä vähän tylsää. Kämppikseni sanoi, että olet kulttuuristasi ja alkuperästäsi riippumatta täällä aina ensimmäisenä nainen.

Huorakulttuuri on taas ihan oma jännä lukunsa ja jatkuvasti näkyvillä sekä keskustelussa. Keskustan baarissa lähes kaikki naiset lisäkseni ovat töissä ja yksi keskeisimmistä perusteista, miksi nuorelle ei saa kertoa ehkäisystä on se, että se johtaa prostituutioon. Toisaalta prostituoitu on taloudellisesti riippumaton aviomiehestä sekä vapaa esimerkiksi polttamaan tupakkaa julkisesti. Viikonloppuna tutustuin yhteen seksityöntekijään, Anniin. Olipa kieltämättä taas jännittävä ja hauska viikonloppu. Aiheeseen meinaan perehtyä kunnolla eli prostituutiosta ja Annista lisää myöhemmin. Kenttätyötä ja soluttautumista tiedossa.

Kulttuurien erilaisuus ja universaalit ihmisoikeudet. Mikä tekee sukupuolten tasa-arvosta universaalin kehityksen mittarin, jota voi sitten tulla Sambiaan asti pällistelemään ja ihmettelemään? Sosiologina myönnän uskovani valistuksen tunnistamaan edistysajatteluun, ihmiskunnalla on mahdollisuus oppia ja kehittyä tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Tieteellinen tutkimus ja toivottavasti avoin demokratia ohjaavat tavoitteita. Mutta toisaalta – yhden totuuden etsiminen muuttuu vaaralliseksi, jos se totuus onkin tulkittu väärin. Onko tasa-arvoajattelu oikea totuus, jota länsimaat voivat sitten esimerkiksi kehitysyhteistyöprojektien kautta ujuttaa Afrikkaan?

Rakkauteni sosiologiaan, sukupuolentutkimukseen, toimintaan ja rakenteisiin tekee elämästä välillä haastavaa. Weberin ja Durkheimin tulkinnat protestanttisesta etiikasta sekä uskontojen sosiaalisesta alkuperästä pyörivät mielessä päivittäin Foucault’sta puhumattakaan. Bussissa mies kertoi, ettei homoutta ole Sambiassa ja länsimailla ei ole oikeutta tuoda sitä tänne. Mielenkiintoinen keskustelu jälleen. Ja tämä on kyllä parhautta Sambiassa. Joka päivä tapaa jonkun jännittävän ihmisen, jolla on niin erilainen näkemys maailmasta, uskonnosta, sukulaisuudesta, avioliitosta, perheestä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, seurustelusta, lapsista, kasvatuksesta, kehityksestä, ehkäisystä, seksistä tai ihan mistä vaan! Yksittäisten ihmisten kanssa on helpompaa keskustella asioista ja selittää tasapuolisesti omaa maailmankuvaa ymmärrettäväksi, mikä kokonaisuuden tai jo hankkeenkin tasolla tuntuu jumiutuvan rakenteisiin ja pysyvämpiin valta-asetelmiin. Tekee hyvää olla oman kuplan ulkopuolella vaikka sitä kuplaa onkin ihan mieletön ikävä.

Johan oli avautumista kerrakseen. Kai tämän blogin tarkoitus oli toimia mullekin jonkinlaisena terapiavälineenä. Toisaalta taidan avautua sukupuoliasioista riittämiin myös Suomessa eli ei sinänsä mitään uutta. Löysin myös toisen tavan terapoida itseäni. Intialainen pariskunta pitää kuntosalia Chipatan keskustassa. Joogasalin ja kuntosalin yhdistelmä on mitä mainioin, vaikka astanga onkin vastoin heidän uskontoaan. Miesten ja naisten vuorot ovat erillään, mutta sain poikkeusluvan mennä aamuisin sekoittamaan järjestystä, koska naisten vuoro on toimistoaikaan. Saan kuitenkin olla yleensä yksikseni, ei ole kuntosali kovin suosittua täällä. Hakkaan säkkiä ja nostan rautaa. Oman elämän Rocky Balboa. Bollywoodin värittämä pakomatka Afrikasta, ihan sairaan hyvä ihmiskoe. Miltä tuntuu, jos seuraavat kaksi kuukautta käyn joka duunipäivä aamulla seiskalta narsistisella innolla muokkaamassa omaa valkoista kehoani?

Hohhoijaa

 

Avioliitosta ja suvaitsemisesta

Chadiza, Nyimba, Petauke, Lundazi. Viimeiset kaksi viikkoa ollaan kierretty Ernestin ja Jamesin kanssa projektin alueita ja kyliä, pidetty kokouksia, tavattu yhteistyöjärjestöjen edustajia, community facilitaattoreita ja kyläläisiä. Duunin pysähtyneisyys on siis vaihtunut kiireeseen, mikä on erittäin jees. Iltaisin juodaan olutta lodgen baarissa ja välipäivinä fiksataan toimistolla erilaisia raportteja ja budjetteja. Ja käydään hautajaisissa. Tai muut käy, mä en ole vielä halunnut osallistua. Mielenkiintoista, opettavaista ja uuvuttavaa.

Sambiassa on vahva käsitys, että seksi kuuluu avioliittoon ja vain avioliittoon. Aikaiset avioliitot sekä teiniraskaudet ovat varsinkin maaseudulla yleisesti tunnustettu ongelma. Avioliiton, seksin ja lisääntymisen linkittyminen tarkoittaa sitä, että kolmetoistavuotias tyttö jättää koulun kesken joko tuottaakseen yleensä huomattavasti vanhemmalle aviomiehelleen lapsia tai mennäkseen tulevan lapsensa isän kanssa naimisiin. Teini-iässä useimmat tytöt käyvät läpi initiaatioseremonian, jolloin kylän vanhemmat naiset opettavat, miten aviomies pidetään tyytyväisenä. Seremonian jälkeen nuori on valmis avioliittoon.

Initiaatioseremoniaa syytetään yleisesti teiniraskauksista ja aikaisista avioliitoista. Kun nuorelle kerrotaan seksistä, kiinnostuu hän soveltamaan käytäntöön oppimiaan asioita. Tästä seuraa teiniraskaus ja keskeytynyt koulunkäynti. Tämän takia kouluikäisille lapsille ja nuorille (vanhimmat taisivat olla 24-vuotiaita) tulee opettaa pidättäytymisestä ja vain pidättäytymisestä (abstinence).  Käydäkseen koulun loppuun tyttö ei voi avioitua. Ja ilman avioliittoa ei ole seksiä. Miksi siis kertoa mistään muusta kuin miten sanoa ei? Nuoria neuvotaan pitämään itsensä kiireisenä, etteivät vaan ehdi ajattelemaan seksiä. Esiaviollinen seksi on paha, paha, paha ja mielipideilmasto tulee selväksi nopeasti. Kylissä syytetään koulua ja vanhempia naisia, kouluissa syytetään initiaatioseremoniaa. Kukaan ei ehdi kertoa nuorelle, miten raskaaksi tullaan ja miten siltä mahdollisesti vältytään.

Avioliitto ilman teini-ikääkin on jännä. Nyimbassa keskusteltiin kyläläisten kanssa seksuaalioikeuksista ja raiskauksista. Avioliiton ulkopuolista raiskausta paheksuttiin yleisesti, mutta raiskauksen merkitys avioliitossa oli monelle epäselvä. Kulttuurin mukaisesti mies maksaa vaimosta rahalla tai esimerkiksi vuohilla. Jos nainen suostuu kosintaan, suostuu hän elämään avioliitossa, mikä tarkoittaa sitoutumista seksiin, pakotettuna tai ei. Raiskauksen raportoiminen poliisille ei myöskään ole vaihtoehto, koska jos mies vangitaan, vaarantuu vaimon toimeentulo. Vaimon taloudellinen riippuvuus miehestä onkin haastava ongelma, joka määrittää avioliittoja Sambiassa.

Avioliiton, seksin ja lisääntymisen yhdistelmä on mielenkiintoinen. Kirkon merkitys on läpikristillisessä maassa myös muutaman ajatuksen arvoinen, mutta ehkä siitä toiste. Tästä päästäänkin suvaitsemiseen. Kaiken Sambiaan liittyvän hyvän hauskan ja kivan ohella kulttuurierot kolisevat lähes joka päivä, ja hankkeen aiheet antavat hyvää materiaalia törmäyksille. Kuka mä olen sanomaan, mitä nuorille saa opettaa ja mitä ei. Huomautan myös, että mun rooli täällä ei ole opettaa ketään, painotukset tulevat paikallisilta ja hyvä niin. Plus että olen havaitsevani pientä myönnytystä, ainakin keskustelua siitä, pitäisikö sittenkin ei-avioliitossa eläville antaa informaatiota sen epäämisen sijaan. Mutta silti, oma ymmärrys on monesti koetuksella. Ernest ja James ovat molemmat maksaneet vaimoistaan. Mun mielestä on samantekevää meneekö ihminen naimisiin miehen vai naisen kanssa. Voidaanko me esimerkiksi todella ymmärtää toisiamme vai vain suvaita? Jos suvaitsen toisen ihmisen tapaa nähdä maailma, asetan automaattisesti oman näkemykseni tämän yläpuolelle. Toisaalta siksihän mä siihen omaan näkemykseeni uskonkin. Jos suvaiten yritän parhaani, jotta todella ymmärtäisin enemmän – onko ok? Ajatteleminen saa pään kipeäksi. James haluaa täsmentää, että tämä vaimo on hänen elämänsä rakkaus, mikä on aika söpöä.

Toinen tekijä aikaisten avioliittojen taustalla on köyhyys. Jos tytöllä ei ole rahaa ruokaan ja mies tarjoaa 80€ – miksi kieltäytyä? Tai jos perheellä ei ole rahaa ruokaan ja mies tarjoaa vanhemmille kolme vuohta vastineeksi nuoresta vaimosta. Siinä onkin sitten ongelma ratkaistavaksi. Miten tehdä tyttären myymisestä vaimoksi vähemmän houkuttelevaa tilanteessa, jossa nälkä ja köyhyys ovat todellisia?

Nyt ehkä kuulostaa siltä, että mä täällä vaan murehdin. Mutta en mä murehdi ollenkaan. Opin vaan ihan mielettömän paljon ja sehän on kivaa! Musta tulee vielä viisas. Hauskanpitokin on yhtä elämystä. Toissa viikonlopun vietin Chipatan lähiössä, tai slummissa riippuen suomennoksesta. Ei se nyt slummi pahimmasta päästä ole, mutta turha kysyä, missä vessa. Viemäreistä ei ole tietoakaan. Sähköä on niin, että baareihin saadaan kunnon musat. Sambialaista tietenkin. Biisissä lauletaan autotunella, että on turha yrittää erottaa maissijauhoa ja vettä toisistaan, jos nshima on jo keitetty. Ihmiset ovat uskomattoman hauskoja, ystävällisiä ja välittömiä, meininki aikamoinen. Aamulla tehtiin ulkona hiilillä sitä nshimaa, koska on kuulemma paras lääke krapulaan. Eikä kotipolttoisestakaan lähtenyt näkö.  

Tafelasonin kylässä paikalliset naiset pyysivät saada järjestää mulle initiaatioseremonian. Siitä vaan – ensi vierailulla Ernest ja James jättävät mut sinne oppimaan vähän elämästä. Sen jälkeen olen valmis avioliittoon, eli tarjouksia vaan tännepäin!

 

Lisää avioliitosta:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192

Rihannako satanisti?

African time. Tänään sen sanoi ääneen projektikoordinaattori Ernest ja mua nauratti. Odoteltiin meidän pomoa tapaamiseen reilu tunti, minkä jälkeen nainen ilmoitti lähtevänsä pankkiin. Ei selityksiä, ei mitään. Se siitä kokouksesta, ehkä huomenna. Eli tavallinen päivä toimistolla ja kyllähän se turhauttaa. On niin paljon intoa ja aikaa, eikä paljoa tekemistä. Jatkuvasti puhutaan huomisesta, ensi viikosta, jostain tulevasta ajasta, jolloin yhtäkkiä alkaa tapahtua ja kunnolla. Kai hidastelulle on perusteensa, esimerkiksi sadekausi, jonka takia kaikki kyläläiset ovat pelloilla. Silloin ei opiskella tuplaehkäisystä. Kuiva kausi alkaa huhtikuun tienoilla ja sitä edeltää maaseudulla tiukempi työtahti. Meille se tarkoittaa maissin syömistä toimistolla, odottelua ja suunnittelua. Onneksi ihan oikeasti ensi viikolla lähdetään vihdoin kiertämään kyliä! Ernestin havaintojen mukaan me länsimaalaiset tunnemme tylsyyttä, jos ei ole tekemistä. Taas naurattaa. Oon varmaan malliesimerkki.

Keksin siis tekemistä. Sain tänään valmiiksi koosteen viime vuoden koulutuksien raporteista, joissa kouluttajat eli community facilitatorit ovat listanneet tilaisuuksissa käsiteltyjä aiheita, kohdattuja haasteita, opittuja asioita ja muita huomioita. Välillä tarvitsin meidän autonkuljettajan Jamesin käännösapua. James on 27-vuotias. Siitä päästiinkin sitten äkkiä keskustelemaan miesten ympärileikkauksesta ja siitä, miten ympärileikkaus vaikuttaa HIV:n ja kohdunkaulansyövän leviämiseen. James selittää esinahan alle jäävästä liasta ja mä pohdin sitä, mikä vaikutus joka puolella näkyvään ympärileikkaus-propagandaan on sillä, että kampanjan päärahoittaja on USAID, jenkit. Mielenkiintoista. James jatkaa, että esinahan kanssa harrastaessa tulee helpommin haavoja, joiden kautta infektiot sitten leviävät. Siis mitä haavoja?

Kohdunkaulansyöpä on Sambiassa huomattavan yleinen kuolinsyy. Tapauksia on toiseksi eniten maailmassa. Sambian isoimmassa sanomalehdessä sanotaan, että virus tarttuu yleensä miehiltä, joita ei ole ympärileikattu. Erityisen riskialttiita infektiolle ovat HIV-positiiviset naiset. HIV:n tartuntariski puolestaan vähenee 70 prosenttia, jos mies on ympärileikattu. Hetkinen, miten toi prosentti on laskettu? Mulle täysin uusi näkökulma ja uutta tietoa. Löytyykö blogin lukijoista asiantuntija, joka voisi kertoa oman mielipiteensä ympärileikkauksen, HIV:n ja kohdunkaulansyövän yhteydestä? Netti maksaa täällä liikaa, en raaski koko iltaa googlettaa, mutta aihe kiinnostaa! Jos ympärileikkaus vähentää HIV-tartunnan riskiä, niin kiva. Mutta jos se ei vähennä riskiä 100 prosenttia, onko järkeä kuluttaa niin paljoa resursseja tähän aiheeseen? Luodaanko kuva, että ympärileikkauksen jälkeen ei tarvitse kondomia?

Käyty keskustelu on kuitenkin suoruudessaan äärimmäisen hauska. Ja se loppuu tietysti Jamesin oman tilan läpikäymiseen. Kohdunkaulansyöpä taas ei ole hauska, säännöllisellä testauksella sairaus on mahdollista todeta ajoissa ja potilas saada tehokkaaseen hoitoon. Siinä taas yksi syy, miksi tämä projekti on aika jees. Moni nainen kuulee ensimmäistä kertaa syövästä ja rohkaistuu menemään testattavaksi. Ideaalitilanteessa aviomies lähtee mukaan klinikalle.

Lisää huumoria vakavien asioiden keskelle. Ystäväni Jane kertoi, että täälläpäin on tavallista uskoa, että naisartistit, kuten Rihanna ja Lady Gaga, ovat satanisteja. Beyonce on oikeasti kuollut ja demoni vallannut hänen ruumiinsa, itse saatana antanut jumalaisen lauluäänen. Ainoa, joka ei ole satanisti, on Jennifer Lopez. Heheee. Janeakin naurattaa. Sen jälkeen hän haluaa nähdä, miltä mun ehkäisypillerit näyttävät.

Kotimatkalla siististi pukeutunut mies pitää sylissään pientä lasta. Mies kysyy, miten menee. Seuraavaksi mies kertoo, että tämä lapsi tässä etsii jotakuta, joka adoptoisi sen. Mä nauran, mies nauraa. Mä todella toivon, että se oli vitsi.

Mutta ei täällä aina hauskaa ole. Sitä vaan yrittää kaiken valkoisuusahdistuksen, tylsyyden ja kuoleman keskellä muistaa ne hilpeämmät hetket. Kuolema on jatkuvasti läsnä Sambiassa. Joku on aina menossa hautajaisiin ja lehdissä on paljon muistoilmoituksia nuorista, keski-ikäisistä ja vanhoista kaivatuista. Jokaisen perheessä tai vähintään ystäväpiirissä on joku kuollut liian nuorena. Liian monesti kuolinsyyksi mainitaan ”HIV-related illnesses”. Joten ympärileikattu tai ei, käyttäkäämme kondomia.

Pikku-Doro huutaa kymmenettä kertaa ”hallelujah”, jonka jälkeen mun pitää aina huutaa ”amen”, naurattaa ai että.

Nainen on tehty miehen kylkiluusta

Alkuun asiaa. Naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyy monia kinkkisiä koukeroita, varsinkin Sambiassa. Alla on kuvia, jotka hahmottavat hieman sitä missä mennään. Saatte tehdä tulkintanne itse. Katkelmat ovat vuonna 2012 pidetyistä focus group discussioneista, joiden tarkoitus oli kartoittaa projektin tarpeellisuutta ja saavutuksia, kerätä palautetta suoraan hyödynsaajilta (kylien asukkailta) sekä saada vinkkejä tulevaan.  Edellisen Etvon Annin kirjoitus aiheesta löytyy blogin aiemmista artikkeleista, mutten malta olla palaamatta näihin keskusteluihin.

Ensimmäiset kaksi kuvaa havainnollistavat ehkä projektin lähtötilannetta parhaiten, sillä keskusteluun osallistuneet miehet eivät olleet osallistuneet koulutustilaisuuksiin, joita kyläläisille pitävät paikalliset, hankkeen varoilla koulutetut vapaaehtoiset. Projektin yksi keskeisimmistä tavoitteista onkin osallistaa kylien miehet ja pojat yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, koska perinteisessä sambialaisessa perheessä mies vastaa yksin päätöksenteosta. Tämä on kuitenkin myös yksi keskeisimmistä haasteista. Keskustelua vetää projektikoordinaattori Ernest, M tarkoittaa miestä ja W naista.

”Do you know what a term gender stands for?”  Välillä vähän huvittaa, välillä ei naurata yhtään.  ”It means that a wife can be on top during an intercourse.” Ainakin hanke on ihan ok tarpeellinen.

Maaseudulla lapsiluku on yli seitsemän, tyttöjen avioitumisikä matala, teiniraskaudet yleisiä, synnytysvälit tiheitä, terveydenhuolto puutteellista, polygamiaa löytyy, samoin perheväkivaltaa (kaikkiin mahdollisiin suuntiin)… Oman lisänsä tuo Sambian HIV/AIDS -tilanne. Lähteestä riippuen luku vaihtelee hieman, mutta noin joka seitsemäs aikuinen on HIV-positiivinen, minkä takia vastasyntyneen elinajanodote on laskenut alle 40 vuoteen.  Jos tälle radalle lähtee, tulee voimaton olo. Noh. Voimattomana on vaikea toimia. On siis parempi keskittyä tähän projektiin, sen onnistumisiin sekä toimintoihin, näin viimeisenä vuotena erityisesti jatkuvuuden turvaamiseen ja vaikutusten arviointiin. Ryhmäkeskusteluiden perusteella projekti on hyödyttänyt monia, niin naisia, miehiä kuin perheitäkin, vaikka paljon onkin vielä ongelmia. Erityisesti informaatio erilaisista ehkäisymenetelmistä sekä niiden hyödyistä on koettu tärkeäksi. Ehkäisyvälineisiin liittyviä myyttejä on myös pyritty oikaisemaan – ehkäisypillerin takia ei tosiaan ainakaan toistaiseksi ole syntynyt alienia. Kesäkuussa toteutetaan uusi liuta focus group discussioneita, joiden avulla hankkeen lopuilta kolmelta alueelta kerätään kvalitatiivista aineistoa projektin onnistumisista ja haasteista. Pakko kuitenkin sanoa – kolme vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta asettaa, saavuttaa ja varmistaa hankkeen kehitystavoitteet. Toisaalta tiedontarve nyt ei varmaan koskaan lopu. Hmm.

Mutta JES. Tämän vuoden hommia onkin uuden hankkeen suunnittelu, kiitosta vain HYY:lle päätöksestä lähteä hakemaan uutta rahoitusta ja jatkaa yhteistyötä EPWDA:n kanssa! Meidän tarkoitus on täällä tavoittaa kylien asukkaiden todelliset tarpeet ja paikantaa uuden hankkeen ydin hyödynsaajan näkökulmasta käsin. Maaseudun naisten voimaannuttaminen jatkuu Sambiassa ja Helsingin yliopisto on siinä mukana, aika siistiä kuulkaas. Aiheeltaan uusi hanke on luultavasti lähellä nykyistä, mutta pientä hiomista kaipaavat niin toteutus kuin seurantakin. Paljon opitaan myös virheistä.

EPWDA:sta lisää osoitteessa http://www.epwda.org/. Noille nettisivuille kyllä pitäisi tehdä jotain, huoh. Pyry, löytyisikö joku kouluprojekti, johon haluaisit materiaalia?

Kuvasarja muusta elämästä, joka on ollut täynnä kohtaamisia, N’cwala -seremoniaa, maissikiljua, paljasta pintaa, Lusakaa, aurinkoa, vihreyttä ja onnea:

Sambiasta ja elämästä oppii edelleen paljon katsomalla telkkaria. Eilen illalla parhaaseen katseluaikaan tuli ohjelma oman yrityksen perustamisesta ja kestävästä lihateollisuudesta Eteläisessä provinssissa. Pari päivää sitten sambialaisille opetettiin kiinaa (jonka rooli rahoittajana lähes kaikessa ja koko Afrikassa on huomattava ja edelleen kasvussa). Tv on jännä. Liikkuva kuva koukuttaa kaikkia ja kun on vain yksi kanava, voidaan lähettää mitä tahansa ohjelmia ja jengi katsoo. Mun tv-hetkiä valitettavasti häiritsevät lähes jokailtaiset sähkökatkot, jotka kestävät suunnilleen muutaman tunnin. Silloin on pimeä, todella pimeä – ei auta muuta kun mennä nukkumaan. Onhan kello jo puoli kahdeksan. Onneksi malarialääkkeet takaavat villit unet, vähän kuin katsoisi elokuvia.

Oi Sambia!

On aika vaihtaa kirjoittajaa. Kolmas tätä blogia kirjoittava vapaaehtoistyöntekijä Sambiassa olen minä, Sara. Olen tuleva sosiologi ja kiinnostunut erityisesti tasa-arvosta, oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Se siitä.

Saavuin Chipataan kaksi päivää sitten. Matka meni loistavasti. Lentopelko unohtui neljännen nousun kohdalla – enää ei pulssi vain jaksanut nousta, kyllästytti koko lentäminen niin paljon. Rajatarkastukset menivät hyvin ja lähinnä sain vain kehuja hiustyylistäni. Ihan turhaan viimeisenä iltana googleteltiin ystävien kanssa ”nainen, siili, Afrikka”. Uuden perheeni lapsilla kaikilla on siilitukka, joten sovin hyvin joukkoon.

Perheeni on sama kuin edellisillä Etvoilla, Julialla ja Annilla. Toistaiseksi kaikki vaikuttaa menevän erinomaisesti. Perheen äiti Dorothy on työmatkalla, joten seuraa minulle pitävät hänen tyttärensä sekä tyttären kaveri, Linda ja Sofia. He ovat ikäisiäni naisia, mikä on ihan mahtavaa. Puhutaan siivoamisesta, ruoasta ja jopa vähän pojista. Sain myös kutsun visiitille heidän villageen, jännää! Enemmän haastetta onkin perheen vakituisemmissa asukeissa, kahdessa pikkupojassa ja 2-vuotiaassa tytössä, joiden vanhemmat ovat luultavasti Dorothyn lapsia? Seuraavina kuukausina selvästi opettelen kommunikoimaan lasten kanssa, mikä ei ole vahvuuksiani, heh. Aloitettiin etsimällä katukoiria, joita toinen poika pelkää kuollakseen. Nyt mäkin pelkään. Lisäksi perheeseen kuuluu ainakin tällä hetkellä isoäiti ja kodinhoitaja, joiden kanssa harjoitellaan paikallisia kieliä.
Lindan ja Sofian kännykät soivat koko ajan. Tulee jännä olo, kun oma puhelin on unohtunut rinkan pohjalle. Telkkarissa näkyy yksi kanava, joka on hyvin kansallishenkinen. Saippuasarjan sänkykohtaus kestää 15 minuuttia, koska mies esittelee kondomin. Tämän jälkeen mies ja nainen kiistelevät kondominkäytön eduista ja myyteistä, me kaikki puolestaan tuijotamme ruutua tiukasti. Mainokset koskevat joko siivousaineita tai perhesuunnittelua. Nshimaa eli maissipuuroa sain maistaa eilen ja eihän se miltään maistu. Mutta suosittelen käsillä syömistä, on aika hauskaa! Perhe oli otettu, kun söin kaiken alusta loppuun käsillä – tosin vasta ihan lopuksi tajusin, että tarkoitus on käyttää vain oikeaa kättä. Tänään opin, miten nshimaa tehdään. Jes.

Duunista. Projektikoordinaattori Ernest on konferenssissa ja tulee toimistolle vasta ensi viikolla. Olen perehtynyt omatoimisesti kaikkeen, mitä työhuoneesta löytyy ja yrittänyt saada käsityksen, mitä on tehty ja mitä on tarkoitus tehdä. Helen, Fada ja James tarjoavat teetä ja jatkavat omia hommiaan. En ajatellut selostaa projektin taustoja ja yksityiskohtia kovin tarkasti, koska ne voi käydä lukemassa HYY:n nettisivuilta (http://blogs.helsinki.fi/kehy-valiokunta/kimppu-lehti/). Enemmänkin ajattelin paneutua jatkossa yksittäisiin kiinnostaviin asioihin, jotka liittyvät projektiin ja sen toteutukseen. Kyse on kuitenkin lyhyesti ilmaistuna naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja –oikeuksiin keskittyvästä kehitysyhteistyöprojektista, jonka päärahoittajana on Suomen Ulkoasiainministeriö. Projektin osapuolet ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja Eastern Province Women Development Association. Mä olen nyt osa molempia, mikä on aika etuoikeutettua. Seuraavat kuusi kuukautta on aivan mieletön tilaisuus päästä näkemään, mistä kehitysyhteistyössä on kyse, mikä siinä on hyvää ja mikä luo haasteita. Näin kolmevuotisen projektin viimeisenä vuotena on myös mahdollista ymmärtää tehtyä työtä kokonaisuutena. Kehitysyhteistyökysymyksissä olen tietämätön, mutta oppimisen halu on suuri. Katsotaan, mitä käy.

Sisällöllisesti projekti on mitä mainioin. Eero Paloheimo kysyy kirjassaan Tämä on Afrikka, mitä Afrikalle pitäisi tehdä. Jaa. En minä tiedä. Mutta jotenkin naisten asemasta yhteiskunnassa, palautettuna niinkin perustaviin kysymyksiin, kuten esimerkiksi lisääntymisterveys tai lapsiluku, on hyvä lähteä liikkeelle. Oli kyse Afrikasta tai Suomesta. Mielestäni tämän projektin ja laajemmin koko järjestön tarkoitus, maaseudun naisten voimaannuttaminen, on hyväksi koko maailmalle. Kapasiteettini ei myöskään riitä kaikkien tämän ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen, joten olen jo vuosia keskittynyt pauhaamaan lähinnä tasa-arvosta, naisista, miehistä, asioista siltä väliltä, perheistä, perheväkivallasta ja seksuaalisuudesta. Ei huono fokus. Nyt siihen lisätään uusi ulottuvuus, Sambia. Seison siis tämän projektin idean takana täysin, mikä saikin hakemaan tänne. Ja täällä ollaan. Toivottavasti saan edistää ”kehitystä”, mitä se sitten onkaan – ainakin saan olla osa järjestöä, joka tekee paljon arvokasta työtä parantaakseen Sambian Itäisen Provinssin maaseudun ihmisten elämää, mahdollisuuksia, oikeuksia ja tulevaisuutta.

Tämä oli sellainen introduction. Jatkoa seuraa. Pusut kaikille ihanille ihmisille.

Kulamba

My friend tells there are 72 tribal ceremonies in Zambia (my guide book stating the same – that there are between 70 and 80 different ethnic groups in Zambia each of them having their own show) four of them being the major events. “So there is/are one or two ceremonies every week?” I ask her. “That’s one nice thing about Zambia – there is always some festival or celebration going on”, she smiles.

I am being informed by my friend that the Lozi, the Bemba and the Ngoni (some of the main ethnic groups in Zambia) have their ceremony after the rainy season in the beginning of the year whereas the Chewa and the Kunda have theirs during the last part of the dry and cold season in the end of August. I read in my guide book that Chewas form the largest tribe in Africa and that they believe the contact between spirits and living things is obtained through dance. I am fortunate to be 90 kilometres from Katete (a district close to Chipata where I am based) the weekend from the 24th till the 26th of August when Chewa’s traditional dancing ceremony called Kulamba takes over the place. The celebration starts officially on Friday and finishes on Sunday, Saturday forming the high peak of celebration.

“Me, I prefer the Ngoni’s ceremony – there is more action and variation” a man next to me states when our eyes meet for a short while (here you usually communicate immediately with anyone you happen to cross paths with). “Ah, so there are differences between each of them?” I reply at the same time looking at wigs, masks, body paintings, clothing and accessories that dancers are carrying and try to imagine more “variation”…Another check in my guide book tells that each performing artist represents particular character such as a wild animal, mythological spirit…My friend seems my wandering eyes on grass costumes and states that there are one hundred and half Chewa characters in total.

“Also in the past female dancers didn’t wear anything to cover their upper body”, the man next to me continues when a woman enters the stage. “So it’s a new thing to see them with t-shirts and tops on”, I try to keep my camera steady for another video clip. “Yes, it’s been three years or so like this.” At the same time I remember another friend telling how in Africa women are “commonly supposed” to cover their knees and above whereas there are not so strict dress codes for upper body.

Suddenly we are told to step further from the stage which is a perfect timing to go and see the gift-giving ceremony of the Chewa leader, one of the paramount chiefs. It’s a one of the high peaks of the celebration according to my friend.